torstai 14. huhtikuuta 2016

Käynti Sunprime C-Loungessa Alanyassa


Kun Minna Cimriniltä tuli kutsu Saara Aallon ja Teemu Roivaisen konserttiin,joka pidettäisiin Sunprime C-Loungessa Alanyassa, olimme heti menossa,ja päätimme olla yötä,kun hintakin oli sopiva.


Hotelli on meiltä 5 kilometrin päässä joten mentiin sinne Dolmus bussilla. Hotelli on avattu viime toukokuussa. Hienon näköinen,tulee mieleeni aina risteilijä ,kun kävelemme sen ohi sunnuntailenkillämme.
  Kun astuu sisään, on kuin olisi tullut uutuutta hohtavaav risteilijään. Kattoa ei näy, lamput roikkuvat kuin pilvestä ohuiden lankojan varassa, valkoista, harmaata,  mustaa marroria. Hauskoja istumaryhmiä. Ihastuttavaa.
  On todella kauniita tuoleja, lamppuja, ovia,pöytiä. Monesti piti pysähtyä ihailemaan, mitä kaunista tai erikoista arkkitehti ja Cimrinin tiimi oli maailmalta keksinyt tuoda tähän hotelliinsa.
 Ruoka oli erinomaista ja erikoisuuksiakin löytyi, kuten sushi pöytä.
Hyvin siistiä, ja harvoin saa syödä lounasta tärkätyillä pellavaliinoilla nykyään, mutta täällä saa.
  Ehdimme myös kokeille hotellin saunaa ja hierontaa, kannatti.
Oheisissa kuvissa on valkoinen tuoli,jonka takaosa näyttää kasvoilta sekä kuva teehuoneesta, jonka yhdessä nurkkauksessa hauska sisustus.
Minulle käynti tässä hotellissa oli suuri ilo. Ei yhtään haitannut mennä Dolmus bussilla kotiin ja alkaa purkaa matkalaukkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti